Rakkaus (kehon vetovoiman, aistillisen nautinnon merkityksessä) on siirtymävaiheen tunne. Nykymaailmassa rakkaus ymmärretään usein tunteina ja täyttymyksen tunteina. Tunne on tietoista kehollista jännitystä, jonka tunnemme altistuttuamme ärsykkeelle. Tunteella on aaltoileva luonne – se kasvaa ja katoaa.
Aggressio ja rakkaus ohjaavat kaiken elävän olennon energiapotentiaalia.
Rakkaus on korkea emotionaalisesti positiivinen asenne, joka erottaa kohteen muista ja asettaa sen kohteen elintärkeiden tarpeiden ja kiinnostuksen kohteiden (rakkaus isänmaahan, äitiin, lapsiin, musiikkiin jne.) keskipisteeseen.
Rakkaus sen intiimeissä psykologisissa ominaisuuksissa on sosiohistoriallisesti ehdollinen tunne, joka heijastaa omituisella tavalla sosiaalisia suhteita ja kulttuurisia piirteitä ja toimii suhteiden eettisenä perustana avioliittoinstituutiossa.
Yksilöllisen rakkauden tunteen ja yhteiskunnan perinteiden ja normien sekä perhekasvatuksen erityispiirteiden välillä on läheinen yhteys - molemmat näistä muuttujaryhmistä ovat lähteenä tutkijan hyväksymille tavoille tulkita käyttäytymistään.
Psykologiassa on toistuvasti yritetty tutkia rakkauden sisäistä rakennetta yleensä ja sen yksittäisiä komponentteja. Saavutetuista tuloksista tärkein on yhteyden luominen kyvyn rakastaa ja subjektin asenteen välillä itseensä. Tämä ja monet muut vastaavat tosiasiat sekä rakkauden rooli perheen luomisessa tekevät rakkaudesta erittäin tärkeän psykoterapiassa ja psykologisessa neuvonnassa, yksilön kasvatuksessa ja itsekoulutuksessa.
Rakkautta koskevat testit auttavat sinua käsittelemään tätä ei yksinkertaista tunnetta.